Tehtävämme

Yksinkertaiset ja älykkäät puhelimet, kellot ja tabletit senioreille!

Mies sinisessä paidassa ja liivissä. Mies sinisessä paidassa ja liivissä.

Turvapalvelut ja älypuhelimet

Suuri osa elämästämme tapahtuu matkapuhelimissa ja internetissä. Niiden avulla kommunikoimme keskenämme ja olemme vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa. Me haluamme, että jokainen voi osallistua tähän. Siksi kehitämme helppoja palveluja ja tuotteita, joiden avulla seniorien on helpompi pitää yhteyttä ystäviin ja perheeseen sekä olla yhteiskunnan aktiivisia jäseniä – iän tuomista haasteista huolimatta.

 

Tarjoamme myös palveluja ja tuotteita, jotka mahdollistavat itsenäisen elämän pitemmäksi aikaa myös senioreille, joilla on enemmän tarpeita. Näitä ovat esimerkiksi älykkäät pilviratkaisut, jotka lukevat antureita ja antavat automaattisen äänihälytyksen, jos jotain tapahtuu, tai hälytyskeskukset, jotka vastaavat puhelimen avunpyyntöpainikkeen soittamiin puheluihin.

Jokainen vanhenee – ja senioreja on nyt enemmän kuin koskaan

Ikääntyvän väestön kasvaessa lisääntyy myös tarve kommunikointiin seniorien ehdoilla. Koska jokainen on erilainen, teemme jatkuvasti tutkimusta, jotta voimme pysyä erilaisten kasvavien tarpeiden ja vaatimusten tasalla. Saamiemme tietojen avulla kehitämme ja tarjoamme palveluja ja tuotteita, joita ihmiset tarvitsevat ja haluavat, olivatpa he minkä ikäisiä tahansa.

Matkapuhelimissa keskitymme toimintoihin, jotka tekevät arjesta helpompaa ja turvallisempaa – suurempiin näppäimiin, selvempään ääneen, helppolukuisiin näyttöihin ja turvapainikkeisiin. Tarjoamme puhelinten lisäksi turvaratkaisuja kunnille ja maakunnille. Hälytyskeskuksiimme on yhdistetty yli 200 000 turvahälytintä, ja käsittelemme yli 20 000 puhelua joka päivä. Olemme ylpeitä tästä luottamuksesta.

Haasteet vaativat ratkaisuja

Vanheneminen voi usein vaikuttaa kuuloomme, näköömme ja motorisiin taitoihimme, mutta myös itseluottamukseemme teknologian suhteen. Älykkäät ja mukautuvat tuotteemme helpottavat sopeutumista näihin muutoksiin.

Naurava mies pelaamassa korttia. (video)

Erittäin älykkäät puhelimet, jotka ajattelevat niin kuin sinä

Doro helpottaa yhteydenpitoa ja maailman tutkimista.

video doron puhelintoiminnoista